Koruja

Koruja

Sivut

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kaikkea muuta

Kuin koruja olen tehnyt tällä viikolla. Ommellut, neulonut, virkannut, sisustanut, kävellyt metsässä. Aivan ihanat ilmat on onneksi sattunut tälle lomaviikolle, mittari on kohonnut päivisin yli kateenkymmeneen, vaikka aamuisin on ollutkin sumuista. Vaikken olekaan mikään syksyihminen tämä syyskuu on kyllä ihanaa aikaa. Kauniita värejä, kuulakkaita aamuja. Myös sisälle kaipaa väriä aina syksyllä.


Tämän maton virkkasin Tälläisestä kirjavasta kuteesta, joka sitten loppui vähän kesken. Paikkansa kumminkin löysi, vaikkei ihan nappiin onnistunutkaan.

Sivuverhoista, jotka eivät miellytäneet silmään, tein tälläisen laskosverhon. Ei se nyt mikään taidonnäyte ole, mutta minusta sopii hyvin syksyiseen ruokailutilan ikkumaan. Ikkuna on niin leveä, ettei minkäänlaista laskosverhoa siihen löydy valmiina, eli ainut vaihtoehto on tehdä itse. Minä en ole mikään mestariompelija, joten helppo malli täytyi valita.


Lisäksi vaihdoin vielä järjestystä olohuoneessa ja paljon toimivampi siitä tuli. Ongelma on ollut sohvan paikka, joka on nyt paljon käytännölisempi vieraita ajatellen. Eivät ole enää selin keittiöön ja ruokailutilaan päin ja muutenkin kokonaisuus kivempi, etteivät tuolit ole siellä täällä ympärihuonetta vaan kivana ryhmänä. Pöydällä on muuten yksi keskeneräinen neulomus, jonka saatan esitellä täällä, jos se vain onnistuu.

Myös työhuone sai uudet verhot ja makuuhuoneen järjestys vaihtui, mutta niistä en laita kuvaa ainakaan vielä. Nyt ulkoilemaan, MUKAVAA VIIKONLOPPUA!



3 kommenttia:

  1. Oletpas ahkeroinyt lomallasi :)
    Aivan ihania syyspäiviä onkin ollut, toivottavasti vielä pitkään edessäpäinkin ♥

    VastaaPoista
  2. Johan on huusholli saanut "pientä pintaremonttia" todella! Mukavaa syksyä<3

    VastaaPoista
  3. Kirjava kude antaakin matolle hauskan erilaisen ilmeen.

    VastaaPoista