sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
Meri
Tässä korussa on sinisensävyjä, jotka tuovat mieleeni meren. Jostain syystä olet taas innostunut kovasti tuosta tummasta hematiitinvärisestä metallilangasta. Tässä korussa jadea, lasihelmiä ja marmorihelmiä.
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Kukkaniitty
Tähän koruun idea tuli kesäisistä kukista, värit ovat kuin kukkaniity kissankelloinen, maitohorsmineen ja päivänkakkaroineen. Tummaa hematiitinsävyistä kuparilankaa ja jadea, aventuriinia, särövuorikristallia sekä fasettilasihelmiä.
keskiviikko 26. kesäkuuta 2013
Lomakuulumisia
Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt ja niistä on tullut nautittua mökkeillen ja muutenkin. Koruilu on jäänyt vähän vähemmälle. Tällä hetkellä on aivan mahdoton helle, olen sisätiloissa ja ilmastointi päällä. Aurinkoon ei oikein ole voinut mennä, koska aurinkoihottuma on sen verran paha. Eipä ole koskaan ollut tällainen, kamala kirvely ja kutina. Ehkä siksi innoistuinkin taas koruilusta.
Pitkästä aikaa vintage-lankaa. Oli ihan pakko tehdä sudenkorentokoru, koska niitä on tosi paljon lennellyt mökillä. Helmet ovat isoja helmiäislasihelmiä, kirsikkakvartsia ja lasihelmiä. Muutama muukin koru on valmistunut, esittelen ne joku toinen kerta.
Puutarhasssakin olen innostunut tonkimaan ja istuttamaan kukkasia. Ei meillä nyt kovin iso piha ole, mutta mahtuu siihen kuitenkin aikalailla kaikenlaista. Helle ja kattoremontti rakennustelineineen pysäytti kuitenkin vähäksi aikaa puutarhan kuopimisen. Ihan pakko kuitenkin esitellä kasvattamani daalian kukka, nämä ovat niin kauniita!

lauantai 15. kesäkuuta 2013
LOMA
Tervehdys pitkän hiljaisuuden jälkeen! Kova kiire on ollut töissä ja lisäksi muita harmeja kuten pojan sitkeä korvatulehdus, joka toivottavasti viimeinkin on parantunut. Ei ole energia riittänyt näihin harrastuksiin, mutta nyt alkoi kauan odotettu loma. Kyllä sitä onkin jo loman tarpeessa, viime kesä kun meni kokonaan töiden merkeissä.
Nämä korut ovat lojuneen pöydällä valmiina ainakin viikon, kuvasin vasta tänään. Ihan peruskoruja, mutta mielestäni kauniista puu- ja posliinihelmistä. Helmikauppa, josta tilasin nämä helmet oli ihan uusi tuttavuus. Figulus kaupassa on kauniita posliinihelmiä sekä puuhelmiä. Varsinkin näihin luonnollisenvärisiin puuhelmiin, joita tuossa ylemmässä korussa on, ihastuin kovasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)