Vapaapäivän kunniaksi oli ihan pakko tehdä koru mustista ja turkooseista helmistä. Ihan peruskoru, onyksia ja lasihelmiä sekä hopeoituja osia. Oikein kaksi kuvaa tällä kertaa.
Aurinko paistaa, eikä pakkasta ole kuin 10 astetta, eli nyt ulkoilemaan! MUKAVAA LOPPUVIIKKOA!
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Lasihelmien hurmaa
Pakkanen paukkuu vihdoinkin ja aurinko paistaa! Ihanaa, tosin tällähetkellä on vähän turhankin kylmää ulkoiluun. Tässä pari jo aikaisemmin valmistunutta korua, joihin käytin kauniita lasihelmiä. Vaikka valoa onkin, eivät kuvat valitettavasti ole kovin hyviä, jotenkin talvisen harmaita.
Jotenkin tekisi mieli kokeilla jotain uutta, ideat on vähän hukassa. Tuntuu, että tämä blogi on aina sitä samaa , täytyisi uudistaa, esim. kuvata vähän mielikuvituksellisemmin. Kiire on kyllä pahin inspiraation viejä. Välillä jo tuntui parhaalta lopettaa koko blogin pitäminen, kun ei ole mitään uutta annettavaa, mutta tämä on kuitenkin niin kivaa, että en lopeta, vaikka harvakseltaa ehdinkin päivittää. Toivottavasti kevät tuo tullessan uusia ideoita! Kun päivät pitenevät, energiaakin on yleensä enemmän.

Pullakahville!
Kiitos Liisa haasteesta!
“Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidän bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon
Uutta ja vanhaa sopivassa suhteessa, tekstiilit vaihtuvat vuodenajan ja fiiliksen mukaan, perusvärit valkoinen, harmaa ja vaaleanruskea. Joitain kuvia olen täällä blogissanikin näyttänyt.
2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?
5. Mistä onnesta unelmoit?
7. Missä asiassa olet tunnollisin?
9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Rehellisyys ja vastuullisuus. On myös hyvä jos mies on vahva, mutta kuitenkin sopivasti herkkä.
Kaikki ovat melkein saaneet jo nämä kahvit, joten en jaa eteenpäin. Kiva on ollut lukea teidän vastauksianne.
“Määrätynlainen uteliaisuus on johtanut meidän bloggaamaan, liittyi se sitten ympäristöön, luontoon
tai maailmanmenoon, omaan elämäämme, harrastuksiimme tai lemmikkeihimme. Monipuolisuus
on valttia blogeissä! Jos vastaat kysymyksiini ja jaat viidelle eteenpäin, voit viedä pullakahvit
mukanasi (Copy/Paste). (Ei ole aivan pakko jakaa :) Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin
tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin
kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin.“
Pullakahvia ei saanut, ellei vastaisi kysymyksiin.
1. Mikä on sisustustyylisi?
Pullakahvia ei saanut, ellei vastaisi kysymyksiin.
1. Mikä on sisustustyylisi?
2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?
Minulla on iso olo/ruokailuhuone, jossa oleilemme eniten, joten siihen sisustukseen olen panostanut eniten.
3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?
Lapsen hyvinvointiin ja kotiin sekä omaankin terveyteen ja hyvinvointiin jos jää. Yhteiset elämykset kuten matkat, ovat myös sellaisia. Tällähetkellä tosin ei ylimääräistä rahaa juurikaan ole, melkein kaikki menee mitä tulee elämiseen ja asumiseen.
4. Mihin käytät paljon rahaa?
Kotiin olen käyttänyt viimeaikoina paljon rahaa, koska ostin asunnon ja remontoin myös sitä. Myös uusiin huonekaluihin meni rahaa, koska osa tuhoutui vesivahingossa. Poika on vielä sen verran pieni, ettei vielä mene harrastuksiin paljon rahaa, mutta tulevaisuudessa luultavasti siihen.
5. Mistä onnesta unelmoit?
Tällä hetkellä olen kyllä tosi onnellinen, kaikki läheiset ovat terveitä ja itsekin olen, lapsella on kaikki hyvin ja toivottavasti näin jatkossakin. Meillä on kiva koti ja töitä riittää, tosin vapaa-aikaa voisi olla enemmän. Ehkä se unelma on juuri sitä, että olisi aikaa ja rahaa tehdä enemmän sitä mistä todella tykkää.
6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?
Kaikkein kauheinta on jos omalle lapselle sattuu jotain tai jokin muu läheisistä esim. sairastuu. Myös oman terveyden menettäminen on kamalaa, tästä on kokemusta.
7. Missä asiassa olet tunnollisin?
Olen tunnollinen vähän kaikessa, liiankin. Onneksi olen iän myötä vähän oppinut ottamaan rennommin.
8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?
Inhimillisen pienen virheen annan kyllä anteeksi, kunhan kenenkään turvallisuus ei vaarannu.
9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?
Aitous, on oma itsensä ja arvostaa muita. Empaattisuus, Äidinrakkaus.
10. Mikä on miehen paras ominaisuus?
10. Mikä on miehen paras ominaisuus?
Rehellisyys ja vastuullisuus. On myös hyvä jos mies on vahva, mutta kuitenkin sopivasti herkkä.
Kaikki ovat melkein saaneet jo nämä kahvit, joten en jaa eteenpäin. Kiva on ollut lukea teidän vastauksianne.
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Siemenhelmiä
En ole juurikaan käyttänyt siemenhelmiä koruissa, eivätkä hermoni kestä mitään monimutkaisia siemenhelmitöitä. Ihailen kyllä toisten upeita aikaansannoksia ja kauniita malleja. En tiedä mikä sai minut innostumaan yhtäkkiä kaivamaan varastoja ja käyttämään siemenhelmiä oikein useampaankin koruun. Vaihtelu virkistää?
Tässä pari aikaansaannosta, kaulakoru jonka tein yhden paidan kaveriksi samoissa väressä sekä uusi avainnauha itselleni töihin. Töissä oli remontti ja uusi väri on limenvihreä, joten pitihän toki sitä väriä käyttää. Sopii kevääseen:).
MUKAVAA LOPPIAISTA!

Erilaisia lasihelmiä |
Hematiitti-riipus, lasihelmiä ja afrikanturkoosia. |
lauantai 4. tammikuuta 2014
Pitkä hiljaisuus
Tosi pitkä blogi-tauko takana. Koruilua en todellakaan ole unohtanut, inspiraatio on ollut vähän hukassa, sekä aika kortilla. Voi olla myös, että tämä ankea pimeys on vienyt energiaa niin paljon, ettei sitä ole riittänyt kuin välttämättömään. Onneksi mennään kohti kevättä. Nämä pyhät tulivat kyllä tarpeeseen, on kiva saada muutama hengähdyspäivä.
Korujakin on joitakin valmistunut tänä aikana, mutta kuvaaminen on jäänyt. Tällä hetkellä kuvaaminen ei innosta lainkaan, kun päivänvaloa ei ole. Pitäsi todellakin opetella kuvaamaan keinovalossa, mutta valitettavasti näiden kuvien laatu on huono. Laitan kuvan parista puuhelmikorusta, koska niitä on helpompi kuvata keinovalossa ja sitten kuvan juuri valmistuneesta kaulakorusta, johon innostuksen sain Eilan blogista.
Tuota fossiili-riipusta ole säästellyt pitkään, jotenkin se vaan nyt sopi mielestäni tähän kokonaisuuteen. Lisänä siemenhelmiä ja akaatteja.
Puuhelmikoruja olen tehnyt paljon, osa on jäänyt kuvaamatta. Tein myös näitä lyhyitä, kun niitä kyseltiin. Myös rannekoruja kyseltiin, joten tässä yksi malli, joka sopii kaulakorun kanssa.
Oikein helmeilevää ja menestyksekästä tätä vuotta kaikille!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)