Koruja

Koruja

Sivut

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Lasihelmien hurmaa

Pakkanen paukkuu vihdoinkin ja aurinko paistaa! Ihanaa, tosin tällähetkellä on vähän turhankin kylmää ulkoiluun. Tässä pari jo aikaisemmin valmistunutta korua, joihin käytin kauniita lasihelmiä. Vaikka valoa onkin, eivät kuvat valitettavasti ole kovin hyviä, jotenkin talvisen harmaita.




Jotenkin tekisi mieli kokeilla jotain uutta, ideat on vähän hukassa. Tuntuu, että tämä blogi on aina sitä samaa , täytyisi uudistaa, esim.  kuvata vähän mielikuvituksellisemmin. Kiire on kyllä pahin inspiraation viejä. Välillä jo tuntui parhaalta lopettaa koko blogin pitäminen, kun ei ole mitään uutta annettavaa, mutta tämä on kuitenkin niin kivaa, että en lopeta, vaikka harvakseltaa ehdinkin päivittää. Toivottavasti kevät tuo tullessan uusia ideoita! Kun päivät pitenevät, energiaakin on yleensä enemmän.

11 kommenttia:

  1. Tämä jäljempi iski ihan kympillä, tosi kaunis.

    Niinhän se menee tämä ideointi, välillä pää tursuaa ja aika loppuu kesken, välillä toisin päin. Onneksi postaustahdin saa päättää itse, ettei bloggaamisesta tule pakkopullaa. Se se vasta ilon hommasta viekin. Jos ilo on pois, se näkyy.

    VastaaPoista
  2. Kauniita. Tuttu tunne tuo että ideat on hukassa ja haluaa kokeilla uutta. :D

    VastaaPoista
  3. Onpa jännittäviä helmiä tuossa alemmassa korussa! Tosi on, että ideat välillä katoaa, mutta kyllä ne sitten taas tarttuvat ja pakottavat tekemään :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti, MiuMaun, Niina ja Mags!:)

    VastaaPoista
  5. Ai kamala, älä nyt ihmeessä lopeta! Mä kelaan sun blogia aina välillä eestaas, kun nämä sun korut ovat niin inspiroivia! Ja ihania oli kaikki taaskin <3

    VastaaPoista
  6. Sinulla on kyllä niin kiva taito yhdistellä värejä, ja varsinkin tässäkin postauksessa tämä violetti koru on kerrassaan hurmaava, elä sie ees puhu lopettamisesta! Kokeileppa opetella jotain kuvanmuokkausta vaikka piristykseksi, sekin saa kuviin ihan uutta juttua ja värit tulevat paremmin esille :) Korujen kuvaus on hauskaa puuhaa ja siinä saa kokeiltua vaikka millaisi variaatioita.

    VastaaPoista
  7. Niin on minun makuni mukainen tuo alempi koru<3<3<3
    Kiva, ettet lopeta, harvoinkin on parempi kuin ei ollenkaan:)

    VastaaPoista
  8. Et tietenkään saa lopettaa! Älä ny hulluja puhu :D. Määkin käyn täällä aina vähän väliä tiirailemassa ihania luomuksiasi :). Jo kehuttujen helmien lisäksi nuo ylemmän korun tummat huurrelasihelmet ovat myös tosi kauniita :D

    VastaaPoista
  9. Kiitos, Kiitos kannustuksesta Suvi, Eila, Katri ja Eija ! Kyllä piristää:).

    VastaaPoista
  10. Alemmassa korussa todella kauniita lasihelmiä :)

    VastaaPoista