Koruja

Koruja

Sivut

tiistai 6. tammikuuta 2015

Väritöntä

Innostuin tekemään kerrankin aika värittömiä koruja. Innostuksen sain kun näin kauniin avainnauhan Eijan blogissa. Väritön puu on tosi kaunista! Niinpä kaivoin esille jo aikoja sitten ostamanni käsittelemättömät puuhelmet ja tein korun niistä. Näissä ei ole edes lakkaa pinnassa. Jotain ne tarvitsivat kuitenkin kaveriksi, koska helmiä oli vain yhtä kokoakin, niin lisäsin mustia puuhelmiä ja ketjua. Isoja helmiä, mutta kevyt ja ilmava lopputulos. Tämä olisi voinut sopia avainnauhaksi, mutta en sellaista nyt tarvitse eikä niillä ole täälläpäin jostain syystä kysyntää, joten tavallinen pitkä koru sitten vaan. En ole ihan varma onko toimiva kokonaisuus, mutta tulipa kokeiltua.

Toinen koru on lakatuista puuhelmistä kera ruskeiden puuhelmien. Lakatuissa helmissä on hieno kiilto, samanlainen kuin loimukoivusydämmessä, joka on riipuksena. Riipus on isäni tekemä. Tämäkin on pitkä koru ja helmet ovat paljon pienempiä kuin ylemmässä, jotain metallia piti tähänkin kuitenkin lisätä eli lisänä metallihelmiä.




HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE!

7 kommenttia:

  1. Oiii nämä ovat ihanat!! ♥
    Ja nyt mulle tuli idea taas pariin muuhun, tämäpäs on hyvää inspiraatioiden jakoa :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi raikkailta nuo puuhelmet! Olen itsekin haaveillut vähän aikaa pastellinvärisistä puuhelmistä yhdistettynä värjäämättömiin puuhelmiin. On tullut jo uniinkin, että ehkä kohta jo teen asialle jotain :D tämä sun postauksesi ei ainakaan vähentänyt haaveilemista ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Eija ja Miina, sehän tässä bloggailussa on just kivaa kun saa toisilta inspiraatiota! Niin ja tein muuten korun pastellinvärisistä helmistä ja puunvärisistä helmistä eilen:), mullakin tuli uniin.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniit ja huippuja on nuo isäsi riipukset<3

    VastaaPoista
  5. kaunis ruskea koru ja upea riipus

    VastaaPoista