Koruja

Koruja

Sivut

lauantai 4. tammikuuta 2014

Pitkä hiljaisuus

Tosi pitkä blogi-tauko takana. Koruilua en todellakaan ole unohtanut, inspiraatio on ollut vähän hukassa, sekä aika kortilla. Voi olla myös, että tämä ankea pimeys on vienyt energiaa niin paljon, ettei sitä ole riittänyt kuin välttämättömään. Onneksi mennään kohti kevättä. Nämä pyhät tulivat kyllä tarpeeseen, on kiva saada muutama hengähdyspäivä.

Korujakin on joitakin valmistunut tänä aikana, mutta kuvaaminen on jäänyt. Tällä hetkellä kuvaaminen ei innosta lainkaan, kun päivänvaloa ei ole. Pitäsi todellakin opetella kuvaamaan keinovalossa, mutta valitettavasti näiden kuvien laatu on huono. Laitan kuvan parista puuhelmikorusta, koska niitä on helpompi kuvata keinovalossa ja sitten kuvan juuri valmistuneesta kaulakorusta, johon innostuksen sain Eilan blogista.
Tuota  fossiili-riipusta ole säästellyt pitkään, jotenkin se vaan nyt sopi mielestäni tähän kokonaisuuteen. Lisänä siemenhelmiä ja akaatteja.

Puuhelmikoruja olen tehnyt paljon, osa on jäänyt kuvaamatta. Tein myös näitä lyhyitä, kun niitä kyseltiin. Myös rannekoruja kyseltiin, joten tässä yksi malli, joka sopii kaulakorun kanssa.





Oikein helmeilevää ja menestyksekästä tätä vuotta kaikille!!

8 kommenttia:

  1. Onpas kauniita koruja!! Siis onko nuo isot kukat puisia? Eivät ollenkaan näytä sellaisilta. Tämä valoasia kyllä hiertää monia bloggaajia, erityisesti koruja on vaikea kuvata pimeällä, kun pientä ja tarkkaa kohdistamista sekä kiilteleviä pintoja on paljon.
    Onneksi tänäänkin taas muutamalla minuutilla valo lisääntyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Kyllä ne ovat puisia ja sanos muuta, onneksi päivät pitenee!:)

      Poista
  2. Täällä myöskin yksi joka kaipailisi lisää valoa päiviinsä.. Tympii välillä niin pirusti kun tuotoksia syntyisi mutta niistä ei pääse kukaan muu nauttimaan.. Blogissakin tuntuu olevan hiljaista mutta parempaan suuntaan ollaan menossa, kyllä se aurinko sieltä vielä tulee <3

    Niin ja tuo ylinnä oleva kaulakoru on todella kaunis !

    VastaaPoista
  3. Voi mavon silimä, kun on kauniita koruja!
    Ihastuin noihin puisiin kukka rannekoruihin, varsinkin punasävynen on maukas<3
    Minä kuvailen alistuneena salamalla, mutta vauhti on nyt hidastunut. Jotenkin väsyttää aina.
    Kevättä kohti kuitenkin, joten jospa elimistökin piristyisi!
    Mukavaa viikonloppua ja Loppiaista:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Eila ja Katri ja mukavaa Loppiaista myös! Kyllä me tästä kaikki piristymme kun kerran kevättä kohti mennään:).

    VastaaPoista
  5. Kerrassaan ihana tuo kaulakoru!! Kun kerkiät, niin käyhän tsekkaamassa hiljan koruilusta innostuneen helmihörhön korublogia, KoruMoona -nimellä löytyy :D. Sinnekin saa enemmän kuin mielellään liittyä lukijaksi :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Suvi N!, kävin kurkkaamassa ja kauniita ovat sinun korusi.

    VastaaPoista