Koruja

Koruja

Sivut

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Punavalkoista

Jotenkin olen ihastunut punaisen ja valkoisen yhdistelmään. Pari korua on kuvaamatta, mutta tässä yksi jo aikoja sitten valmistunut pitkä koru lasihelmistä. Aika jouluinen väriyhdistelmä, mutta sopii muutenkin.


Myös sisustuksessa on tällä hetkellä paljon punaista ja valkoista. Kotimme on koristeltu lähinnä luonnosta löytyneilla jutuilla, oksilla ja kävyillä.
Vakokranssi valmistui jokin aika sitten, tosin ei ihan täysin onnistunut, mutta kelvatkoon nyt ja valojen kanssa ihan ok.
Kuivat lepän oksat suhuttelin huurrevärillä, mutta ei kauhean hyvin tarttunut, kuin olisi ihan vähän kuuraa. Pojan keräämistä kävyistä ollaan tehty erilaisin koristeita, tässä pallo joka on spreijattu kultavärillä. Joulukuusen hakureissulla keräsin mustikanvarpuja pöydälle, ihan nättejä sellaisenasan. Kuusi jäi metsään, mutta saatiinpa ainakin vähän ulkoilua. Valkoiset tuikkukipot löytyivät paikallisesta sisustusliikkeestä ja olivat sopivasti alennuksessa.


TUNNELMALLISTA JOULUKUUTA!

4 kommenttia:

  1. Upea koru ♥ Minulla on juuri sama väriyhdistelmä työn alla :)
    Kauniita muutkin värkkäyksesi!!

    VastaaPoista
  2. Tosi kivoja koruja! Meillä on näköjään vähän samanlainen värisilmä.

    VastaaPoista
  3. Kaunis koru ja mukavat koristeet <3

    VastaaPoista